keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kotiäitiys loppuu pian.

Kp 9/35
Sää: +5, pilvistä.
Parasta tänään: Uusi työ!


Tänään oli se työhaastattelu. Poika meni siksi aikaa isälleni hoitoon. Isä sattui sopivasti olemaan lomautettuna tämän viikon. Jännitin haastattelua paljon, sillä tämä oli niitä harvoja kertoja, kun oikeasti halusin työn, jota hain. Olen lukion jälkeen työskennellyt mm. tehtaassa ja R-Kioskilla, jolloin oli oma haasteensa keksiä perusteluja sille, miksi halusin edellämainittuihin paikkoihin töihin, kun ainoa motivaatio oli vain raha...

Totta kai tänään hakemaani työpaikkaan oli jo valittu työntekijä ennen kuin koko paikka meni hakuun. Näin käy usein kunta-alalla, ja onhan se ikävää meitä muita kohtaan, jotka vaivalla laativat hakemuksen, jännittävät haastattelua, matkustavat kenties pitkän matkan takaa haastatteluun...

No, tämä haastattelu poiki onneksi kuitenkin sijaisuuden, ja aloitankin työt aikaisemmin kuin suunnittelin, jo joulukuussa. Olen ensimmäiset kaksi kuukautta eräällä toisella työkohteella, jonka jälkeen pääsen tekemään varsinaista sijaisuuttani. Sen olisi sitten tarkoitus olla pitkäaikaisempi. Tämä ensimmäinen sijaisuus jännittää suuresti, sillä työkohde on käsittääkseni todella haastava... Huomenna menen tapaamaan tulevaa esimiestäni, ja kuulen lisää.

* * *

Poika testaa nyt kovasti rajojaan. Avaa kaapin oven ja katsoo suoraan silmiin. Kiellettäessä ei tottele. Kun hänet sitten siirretään pois kaapilta, siirtyy hän avaamaan toisen kaapin/räpläämään uunia/painelemaan astianpesukoneen nappuloita... Ja koko ajan hän katsoo suoraan silmiin, ovela ilme kasvoillaan.


P.S. Varasin maanantaiksi ajan kierukanpoistoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti