Kierukan poistaminen

Kp 14/35.

Sää: Pikkupakkasta (pojan hieno toppahaalari pääsi viimein käyttöön!), aurinkoista.

Parasta tänään: Taaperojumppa sekä sen jälkeinen kahvihetki ystävän seurassa.

Minulle asennettiin Mirena-hormonikierukka synnytyksen jälkeen. En olisi toisaalta halunnut hormonaalista ehkäisintä - esim. e-pillerit vaikuttivat aikoinaan selvästi mielialaan. Kuparikierukkaa vierastin kuitenkin sen vuoksi, että pelkäsin kuukautisvuodon runsastuvan entisestään. Kondomi taas... noh, se latistaa tunnelman, joten onhan se oikein toimiva raskaudenehkäisijä... Vaihtoehtojen puutteessa valitsin Mirenan. Se on siis ollut minulla yli vuoden, ja olen ollut siihen vaihtelevan tyytyväinen.

Tässä Mirenan plussat ja miinukset:

+ Pian synnytyksen jälkeen sen laittaminen oli lähes kivutonta. 

+ Toisin kuin pillereiden ottamista, Mirenan olemassaoloa ei tarvitse muistaa (paitsi viiden vuoden välein - vähintään niin kauan sama kierukka toimii), mikä on armollista vauvavuoden lahottamalle päälle.

+ Kuukautiset niukentuivat hieman.

+ Koin kierukasta vähemmän sivuvaikutuksia kuin pillereistä.

- Kertaostoksena kallis, noin 160 euroa (+ mahdolliset lääkärikulut - minulle se asennettiin ehkäisyneuvolassa, ja oli asennuksen osalta ilmaista).

- Kasvojen iho meni todella huonoon kuntoon, ja minulle puhkesi enemmän finnejä kuin teinivuosina. Muutaman kuukauden kuluessa iho kuitenkin parantui.

- Tiputteluvuodot, jotka eivät vuoden aikana loppuneet. Tuntui siltä, että jouduin jatkuvasti pitämään pikkuhousunsuojaa.

- Tamponia ei voi käyttää kierukan kanssa (tai ainakaan sitä ei suositella).

Ottaisinko Mirenan uudestaan? Mahdollisesti. Ainakin ennemmin sen kuin e-pillerit. Toivoisinpa vaan, että voisimme sitten myöhemmin olla ehdottoman varmoja halutusta lapsiluvusta, jolloin sen saavuttamisen jälkeen jompi kumpi meistä, mies tai minä, voisi ottaa sterilisaation. Olemme kuitenkin melko nuoria, ja minullakin on hedelmällistä aikaa luultavasti jäljellä vielä viitisentoista vuotta, ellei parikymmentä. Siksi olisi aika riski tehdä sterilisaatio esimerkiksi kahden lapsen jälkeen  parikymppisenä, vaikka lapsiluku kuinka tuntuisi siinä vaiheessa oikealta.

Tänään kierukka kuitenkin siis poistettiin. Kävin tällä kertaa yksityisesti gynekologilla, sillä en ole synnytyksen jälkeen käynyt kuin yleislääkärillä, joten tuntui mukavalta saada vielä erikoislääkärin mielipide siitä, että kaikki on niinkuin pitääkin. Kierukan poistaminen tapahtui todella helposti, enkä voi sen sanoa sattuneen. Korkeintaan se hivenen vihlaisi. En siis ottanut edes särkylääkettä etukäteen, kuten esim. asennuksen yhteydessä tein. Poistamisen jälkeen tuli muutama tippa verta, mutta ei niin paljoa, että se olisi päässyt siteeseen asti.

Nyt olen iloinen siitä, että pitkästä aikaa olen hormonaalisesti ns. normaalitilassani: en ole raskaana, en imetä, enkä käytä mitään hormonivalmistetta. Viimeksi näin on ollut reilu kaksi vuotta sitten.

* * *

Poikakin on ollut iloisempi lähipäivinä verrattuna edellisviikkoihin, ja syykin on ilmeinen: viimeiset yläposkihampaat tulivat läpi ikenestä! Nyt puuttuvat enää viimeiset alaposkihampaat, ja sitten hampaat jättävät pojan rauhaan muutamaksi vuodeksi.

Poutapäivä.

Kp 11/35

Sää: +6, puolipilvistä

Parasta tänään: Hyvän ystävän näkeminen illalla.

Nyt kun aloitan kohta työt, täytyisi pojan (ja omaakin) päivärytmiä kääntää aikaisemmaksi melko pikaisella aikataululla. Heräämme nykyään yhdeksän aikaan, ja työaamuina poika pitäisi saada ylös viimeistään klo 6.15. Herätyskello on ollut soimassa nyt useampanakin aamuna, mutta en vaan meinaa saada itseäni heräämään siihen, kun ei ole ihan pakko. Tänäänkin nukuimme niin myöhään, ettemme ehtineetkään klo 10 alkavaan taaperojumppaan... Viikonlopun jälkeen pitää viimeistään ryhdistäytyä, ja nousta ylös aikaisemmin, sillä olisihan se karua pojallekin sitten yhtäkkiä herätä kolmea tuntia tavanomaista aikaisemmin. Ei mikään mukava aloitus hoidolle.

Tänään ei onneksi ole satanut, ja näin jopa auringon! Tosin se taisi paistaa noin viiden minuutin ajan, mutta silti olo tuntui heti virkeämmältä. Ja syytä onkin, sillä tänään pitää leipoa ja siivota. Huomenna nimittäin miehen sukulaiset tulevat tuparikahveille.

Aika suuri hiekkalaatikko!

Hauskinta on kuitenkin viedä hiekkaa järveen.

Aurinko <3

Kotiäitiys loppuu pian.

Kp 9/35

Sää: +5, pilvistä.

Parasta tänään: Uusi työ!

Tänään oli se työhaastattelu. Poika meni siksi aikaa isälleni hoitoon. Isä sattui sopivasti olemaan lomautettuna tämän viikon. Jännitin haastattelua paljon, sillä tämä oli niitä harvoja kertoja, kun oikeasti halusin työn, jota hain. Olen lukion jälkeen työskennellyt mm. tehtaassa ja R-Kioskilla, jolloin oli oma haasteensa keksiä perusteluja sille, miksi halusin edellämainittuihin paikkoihin töihin, kun ainoa motivaatio oli vain raha...

Totta kai tänään hakemaani työpaikkaan oli jo valittu työntekijä ennen kuin koko paikka meni hakuun. Näin käy usein kunta-alalla, ja onhan se ikävää meitä muita kohtaan, jotka vaivalla laativat hakemuksen, jännittävät haastattelua, matkustavat kenties pitkän matkan takaa haastatteluun...

No, tämä haastattelu poiki onneksi kuitenkin sijaisuuden, ja aloitankin työt aikaisemmin kuin suunnittelin, jo joulukuussa. Olen ensimmäiset kaksi kuukautta eräällä toisella työkohteella, jonka jälkeen pääsen tekemään varsinaista sijaisuuttani. Sen olisi sitten tarkoitus olla pitkäaikaisempi. Tämä ensimmäinen sijaisuus jännittää suuresti, sillä työkohde on käsittääkseni todella haastava... Huomenna menen tapaamaan tulevaa esimiestäni, ja kuulen lisää.

* * *

Poika testaa nyt kovasti rajojaan. Avaa kaapin oven ja katsoo suoraan silmiin. Kiellettäessä ei tottele. Kun hänet sitten siirretään pois kaapilta, siirtyy hän avaamaan toisen kaapin/räpläämään uunia/painelemaan astianpesukoneen nappuloita... Ja koko ajan hän katsoo suoraan silmiin, ovela ilme kasvoillaan.

P.S. Varasin maanantaiksi ajan kierukanpoistoon!

Täällä taas, vauvakuume.

Kp 8/35.

Sää:  +5, heikkoa sadetta.
Parasta tänään: Itse leivotut kaurakeksit.

Nyt se on sitten totisesti palannut. Vauvakuume.  Vaikka vauvakuume on kyllä huono sana, sillä en minä varsinaisesti vauvaa halua, vaan toisen lapsen. Vauva-ajasta en erityisesti nauttinut esikoisenkaan kanssa, joka oli vieläpä aika helppo vauva. Nyt hieman jopa pelottaa, millaista vauva-arki on sitten toisen kerran, kun jaloissa pyörii myös taapero. Jotenkin tämä - no, olkoon vauvakuume - on minulla hyvin kehollinen tuntemus. Tämä kuulostaa vähän hölmöltä, mutta kohtuni tuntuu surullisen tyhjältä. Näin koin myös kun kuumeilin esikoista.

Vauvakuume on aika ajoin häilynyt jossain mielen perukoilla jo useamman kuukauden ajan. Suurinpiirtein siitä lähtien, kun poika oli vajaa vuoden ikäinen. Aina se on kuitenkin mennyt pois, sillä olen suuresti nauttinut tästä nykyisestä vapaudesta, jota raskaus- ja imetysaika väkisinkin rajoittaa. Olen myös tuntenut jo valmiiksi surua pojan puolesta, kun hän ei olekaan enää se ykkönen ja palvottu ainokainen. Lähiaikoina olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota iloisesti yhdessä leikkiviin sisaruksiin - tuntuu, että niitä on nyt joka paikassa! Ja sitten sunnuntaina taisi tapahtua vikatikki, kun kaverin vauva nukahti tuudittelun jälkeen syliini. Siitä lähtien olen ajatellut vain vauvoja, vauvoja ja vauvoja. Katsellut esikoisen vauvakuvia, muistellut, miltä pieni kantapää tuntui työntyessään vatsanpeitteiden läpi...

Nämä kukat jäivät sairaalaan, kun lähdimme esikoisen kanssa kotiin. Jätimme ne, jotta palaisimme.

* * *

Tänään on satanut jälleen vettä, joten emme ole päässeet ulos. Huono selitys, mutta meillä ei ole oikein kunnon sadevaatteita kummallakaan. Nyt poika nukkuu ansaittua päiväunta yläkerrassa tehtyään raskaan työn tyhjentämällä kaapit ja kirjahyllyn äidin silmän välttäessä... ja tänään se on välttänyt aika usein, sillä olen ollut ihan järjettömän väsynyt ilman mitään kunnon syytä. Toivottavasti olen huomenna pirteämpi, sillä silloin minulla on työhaastattelu elämäni ensimmäiseen vakituiseen työpaikkaan.